top of page

Meidän matka /

Tervetuloa tutustumaan Lumo Ensemblen matkaan opiskeluajoiltamme tähän päivään!

 

Klassisen instrumentin harjoittelu vaatii pitkäjänteisyyttä, valtavasti työtunteja, ja haastaa kehittymään jatkuvasti edelleen. Parhaimmillaan se voi tuoda mukanaan hienoja kokemuksia, yhdessä tekemistä, uusia ystäviä ympäri maailmaa ja ennen kaikkea musiikin iloa.

On ollut ikimuistoista soittaa ihanille yleisöille vuosien varrella! Kiitos kaikille matkassa mukana olleille, ja intoa harjoitteluun myös tuleville muusikkolupauksille!

 

Toivottavasti viihdyt!

N Y T !

Tällbergissä Lumo Ensemble musisoi kansainväliselle yleisölle Aurora Borealis -säätiön workshopissa. Ohjelmassa oli kauneinta kamarimusiikkia  Eino-Juhani Rautavaaralta, Jean Sibeliukselta ja W. A. Mozartilta. Miljöö oli huikea!

Lumolla oli hauska ja vauhdikas päivä myös elokuisissa dronekuvauksissa. 

Matka Svalbardiin, Norjan Huippuvuorille oli uskomaton. Yhtyeellämme oli ilo esiintyä Aurora Borealis säätiön kansainvälisessä konferenssissa Longyearbyenin Kulttuuritalossa ja ravintola Husetissa. Ohjelmassa oli kamarimusiikkia Beethovenilta, Mozartilta ja Sibeliukselta.

 

Pääsimme myös ajelemaan moottorikelkoilla jäätikölle. Menoa ei haitannut se, että yksi kelkoistamme juuttui kevään sulattamalle jäälle. Se saatiin onneksi työnnettyä liikkeelle ja matka sai jatkua turvallisesti. Unohtumaton matka kaiken kaikkiaan. 

Lumolla oli kunnia esiintyä Aurora Borealis -säätiön järjestämässä konsertissa Leksandin kirkossa, Ruotsissa

Konsertissa etsittiin musiikin keinoin vastauksia yhteen elämän suurista kysymyksistä: "Mitä tarkoitetaan ihmisyydellä? Mitä se on?" Artistit eri puolilta maailmaa osallistuivat keskusteluun erilaisten tulkintojen kautta.

Lumo Ensemble esitti konsertissa Aulis Sallisen Jousikvarteton nro 3, "Aspekteja Peltoniemen Hintrikin Surumarssista".

Lumo Ensemble videoshoot

Live Music on a String Quartet

Jousikvartettimme soitti URA-säätiön tapahtumassa Casino Helsingissä. Paljon onnea kaikille opiskelustipendin saaneille huippu-urheilijoille! Ohjelmassa oli musiikkia Jean Sibeliukselta ja Lasse Mårtensonilta.

Esiinnyimme ensimmäistä kertaa yökerhon lavalla FC TPS:n nousujuhlassa Turun Aalto-yökerhossa, hauskaa oli!

Syksy 2017

Kesä 2017

Kevät 2016

2017

2018

Vuosi 2018 huipentui iloiseen yllätykseen. Yleisön ehdotuksesta olimme ehdolla vuoden hääyritykseksi Love me do -häätapahtumassa. Tämä on ilo ja kunnia. Sydämelliset kiitokset meitä mukaan äänestykseen ehdottaneille!

Esiintyminen Valtion Virastotalon avajaisissa, synttärijuhlia, kirkkokonsertteja, häitä... 

Opiskeluaikana Turun Taideakatemiassa, Chrichton-salissa tämän flyygelin äärellä olemme kaikki harjoitelleet ja esiintyneet lukuisia kertoja vuodesta 2009 asti ja aiemminkin.

 

Musiikki on vienyt meitä maailmalle ja tuonut mukanaan aivan uskomattomia kokemuksia, joita emme osanneet kuvitellakaan. 

 

Musiikin tekemisen ilo jatkuu edelleen! Jaa se meidän kanssamme !

Hääjuhlissa musiikilla on erityisen tärkeä rooli. Erityisesti morsiamen ja sulhasen toivekappaleet takaavat ainutkertaisen fiiliksen sekä vihkitilaisuuteen että hääjuhlaan.

 

Lumo Ensemble on saanut luoda tunnelmaa lukuissa häissä vuosien varrella. On ollut mukavaa olla mukana näissä ikimuistoisissa hetkissä!

Lumo esiintyi myös Tällberg foundationin workshopissa Suomenlinnassa ja mm. Hyvösen Jouluoopperan kantaesityksessä Heinolan kirkossa.

2012 - 2016

2012 - 2014

Kevät 2012

Ideasta tuli totta ja Lumo Ensemble perustettiin vuonna 2012. 

bottom of page